Helkama etsii myyntipäällikköä johtamaan B2B- myynnin kasvua ja kehitystä. Jälleenmyyntiverkostomme kattaa koko Suomen ja olemme rakentaneet asiakassuhteitamme jo vuosikymmenten ajan. Olemme ylpeitä tiiviistä suhteista asiakkaidemme kanssa ja haluamme vaalia niitä myös tulevaisuudessa. Etsimme nyt kenttämyynnille vetäjää kehittämään kannattavaa kasvua yhteistyössä jälleen-myyjiemme kanssa ja samalla jalkauttamaan kenttämyynnin uutta toimintamalliamme. Roolissa toimit esihenkilönä kahdelle Key Account Managerille.
Pyörätoimiala on ollut jo vuosia murroksessa niin Suomessa kuin Euroopassakin, ja murros jatkuu edelleen. Suomessa työsuhdepyörien veroetu poistuu ja uusia bisnes- sekä yhteistyömalleja syntyy nyt kovaa vauhtia. Helkaman sähköpyöriä myydään myös uusissa kanavissa, mutta meille perinteinen jälleenmyyntikanava säilyy kuitenkin tärkeänä myös tulevaisuudessa, ja haluamme panostaa myös sen jatkuvuuteen.
Myyntipäällikkönä tuet Key Account Managereita, osallistut aktiivisesti myyntityöhön ja vastaat oman asiakassalkkusi kehittämisestä. Lisäksi osallistut myynnin strategian ja toimintamallien kehittämiseen sekä raportoit tuloksista myynti- ja markkinointijohtajalle. Teet tiivistä yhteistyötä markkinoinnin, tuotekehityksen, tuotannon ja taloushallinnon kanssa sekä toimit myynnin edustajana ulkoisissa sidosryhmissä.
Tehtäväsi vastuualeet:
B2B-myynnin johtaminen ja kehittäminen, Key Account Managerien esihenkilönä toimiminen
Kasvun rakentaminen yhteistyössä markkinoinnin kanssa
Uusasiakashankinta B2B-sektorilla
Nimetyistä asiakkuuksista vastaaminen ja niiden kehittäminen
Myynnin tavoitteiden ja budjetin saavuttaminen
Myynnin toimintamallien ja prosessien kehittäminen
Asiakasdatan hyödyntäminen myynnin kehityksessä
Myynnin raportointi myynti- ja markkinointijohtajalle
Hinnastojen laatiminen ja ylläpito
Luottojen riskienhallinta yhteistyössä taloushallinnon kanssa
Odotukset hakijalle:
Soveltuva korkeakoulututkinto
Vähintään 3 vuoden kokemus B2B-myynnistä ja uusasiakashankinnasta
Näyttö onnistuneesta myynnin kasvattamisesta ja asiakkuuksien kehittämisestä
Kokemusta modernien myynnin ja digimarkkinoinnin työkaluista (esim. CRM, markkinoinnin automaatio) sekä datan hyödyntämisestä päätöksenteossa
Kyky käydä strategisen tason keskustelut asiakkaiden kanssa ja kumppanuuksien rakentaminen
Aktiivinen ja ratkaisukeskeinen työote ja halu oppia uutta
Erinomainen organisointi- ja yhteistyökyky
Kokemusta muutosten läpiviennistä ja esihenkilötyöstä
Kyky verkostoitua ja toimia sisäisenä hengenluojana
Pyöräalan intohimo ja substanssiosaaminen katsotaan eduksi, mutta ei välttämätöntä
Jos koet, että tässä on sinun tuleva tehtäväsi, hae rohkeasti!
Lisätietoa saat Kaisa Castagnalta (Starpmap Oy), kaisa.castagna@starmap.fi, puh. +358 50 4850 508. Kaisa hoitaa myös hakuprosessia.
Espoo
Työnteon tukena
-
Mukavaa yhdessä
Juhlistamme pieniä ja isompia hetkiä yhdessä. Kerran vuodessa vietämme yhteisen päivän liikkuen ja viihtyen.
-
Tuemme työhyvinvointia
Meillä on käytössä joustava työaika. Tarjoamme henkilöstöllemme kattavan työterveyshuollon sekä Epassin edut lounaille sekä harrastusten tueksi. Työsuhdepyöräetu on luonnollinen osa hyvinvoinnin tukea.
Yhdessä ja innolla
Veloxilla on innokas tekemisen meininki ja teemme yhdessä ensiluokkaisia pyöriä. Meille on tärkeää, että kaveri auttaa ja saa apua porukassa.
Yhteistyö sujuu, kun kaveria arvostetaan ja kunnioitetaan. Olemme luoneet myös yhteiset pelisäännöt entistä paremman työpaikan luomiseksi.
Helkama Velox yrityksenä
Helkama on 120-vuotias suomalainen perheyritys, joka valmistaa nykyaikaisia ja korkealaatuisia sähkö- ja polkupyöriä Suomessa. Helkaman arvoissa näkyvät ihmiset, laatu ja vastuullisuus.
Omaa pyörätuotantoa meillä on ollut Hangossa jo vuodesta 1953. Hangon tehtaallamme valmistuu vuosittain lähes 20 000 pyörää aina kaupunkifillareista maastopyöriin ja tänä päivänä keskitymme olemaan eritoten sähköisen pyöräilyn suunnannäyttäjä.